maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kuhaa hakemassa

Muutaman kiireisen testikeikan jälkeen päästiin Antin kanssa aikatauluttomalle kuhankalastusreissulle. Koko arsenaali mukaan ja kohti "hirmu salaisia" kalapaikkoja. Alkuun muutama tunti jigittelyä ja perinteiseen tyyliin yhdeksän kymmenestä oli alamittaista tirriä. Pari reilu 40cm sain pussiin kuitenkin.


Muutama jigikin jäi pohjaan, eli normi kalustotappioita. Antti sai vanhan vavan kahvankin poikki, eli siis luvan lähteä shoppailemaan uusia vehkeitä.. :)
Yhteensä parikymmentä kävi veneessä kääntymässä, ja vain 2 mitallista. No, ilta jo painoi päälle joten jigit pois ja vetovavat esiin. Bomberia, Jesseä ym. veteen ja sama peli jatkui. Kolkytsenttisiä tirrejä ravisteltiin takaisin veteen, yhden 48cm vielä sain kuitenkin kyytiin. Ja sitten olikin Antin vuoro - vapa niiasi oikein kunnolla ja kala kiinni! Tätä pitikin jo vähän väsytellä ennenkuin saatiin haavietäisyydelle..


65cm ja 2,5kg. Antin kuhaenkka ja muutenkin isoin jigi / vetokeikoilta saatu kuha. Siinä pyyhkiytyi kaikki alamittaiset pois mielestä kerralla.
Oli aivan mainio kuhareissu, mitä nyt loppuillasta silmissä (ja puheissa) pyöri makkaraperunat..pieni nälkä-äyriäinen kaiversi kalamiesten vatsoja. Näihin maisemiin lopetellaan tällä kertaa...


maanantai 21. huhtikuuta 2014

PääsiäisHauki

Sevetin reissusta ajeltiin suoraan pääsiäisen viettoon Paratiisirantaan. Kummipoitsu Nikoa poltteli ihan kympillä päästä uistelemaan, silveriin oli nimittäin ennen reissuun lähtöä pultattu kiinni uusi 8 vavan uistelutarga plaanarikeloineen. SuutariSepolta napattiin kotimatkalla pussillinen vapauttajia ja plaanarikeloihin siimat. Hirmu tohinalla koneen keväthuolto ja vehjes järveen. Eiku uistelemaan!


Ensin kierreltiin tanelipaikat lusikoiden ja pikkuvaappujen kanssa, mutta kun ei jalokalaa herunut niin pistettiin muutama riuskan kokoinen rapala vetoon haukimammojen toivossa. Rantamatalan haravointi antoikin sitten kunnon tärpin..metriluokan kala pärisytti räikkää. Ekaa kertaa plaanarikelkkojen kanssa kun touhuttiin, niin saatiinhan me sitten pieni hässäkkä aikaiseksi mutta kala haavittiin loppujen lopuksi!


118cm ja 8,6kg eli aika tyhjämahainen oli jedda. Tolla pituudella hyvässä lihassa oleva olis yli kympin kala, mutta kyllä tälläkin avovesikauden aloittaa ;)

Pilkkikausi paketissa, uistelukausi avattu.

Kaamanen / Sevetti kevätreissu tuli taas tehtyä. Syysjärvi ei antanut saalista, mutta Sevetin suunta olikin parempi..Orren Henkan mukana parin päivän harripilkkikeikka oli ihan parhautta! Kolme kelkkaa + reki, ja eikun äijät tunturiin.


Alkuperäisen telttamajoituksen sijaan saatiin vanha poroerotuskämppä yösijaksi, joten roinat kämppään ja reikää jäähän.


Keli oli kohillaan, melkein t-paitakeli parhaimmillan! Ihan paras ei kalan syönti ollut, mutta kyllä sitä hartsaa jäälle nousi silti..



Saunaan mökille, siihen vielä päälle Henkan + apukokki Nikon pyöräyttämä riekonrinta-iltapala, pikku konkkahuikat ja läskilaput silmille. Aamulla taas reijille ja "muutama" kala lisää..


Kahden päivän saalis reilu 20kg harjusta, joita sitten savustettiin, paistettiin, loimutettiin......
Seuraavaksi Paratiisirantaan pääsiäisen viettoon ja uistimen vetoon ;)


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Paatti poukamassa..

..eli Törhö ajettu laituriin jäitä hieman murtaen. Reilu viikko sitten oltiin jo koeajolla, ja nyt vene on ready to go. Näin aikaisin en oo kyllä koskaan ollut veneellä vesillä.


Täähän ei vaadi enää muuta ku kalaan lähtemisen. Pieni taidepaussi tulee tähän väliin - pitää käydä Sevetin nurkilla vielä pilkkireissulla, josko taas tulisi niitä reilu kilon harjuksia & muuta jalokalaa..
Palaamme aiheeseen ;)

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Siika & veneilykausi avattu.

Tosin veneilyn osalta kausi meinasi loppua ennenkuin se alkoikaan..wanha Yamaha lopetti taas syksyn viimeisillä reissuilla tyhjäkäynnin ja tuntui kuin suurin osa HewosWoimista olisi karannut Vermoon. Kiikutin myllyn korjaamolle, joka toissakesänä jo sitä operoi hieman. Muutaman päivän päästä tuli sitten kuolinisku: kampiakselin laakerit paskana ym. pientä vaihtokunnossa. Se oli siinä. 24 vuotta uskollisesti palvellut kone oli monttuun valmis. P..rkle. Fiilikset oli aika huonot..

Onneksi yläkerran ukko hymyili tällä kertaa, ja pienellä jeesauksella saatiin "uusi" kone Törhön perään. Kiitokset asianosaisille!


Yli kymmenen vuotta tuoreempi nelitahti-Mercury siivittää nyt kalapaatin kulkua laineilla.

No, nyt kun vene oli taas iskussaan ja jäätkin lähteneet sen verran että pääsi luiskalta alas, oli aika lähteä kevään ekalle siianongintareissulle "eteläiselle merialueelle".  Keli oli kohdillaan yhdistetylle kala / koeajolle..
Pelipaikalla roiskittiin 6 vapaa pyyntiin ja jäätiin odottamaan kellon kilinää. Ja odotettiin. Ja odotettiin vielä vähän..

Loppupelissä saatiin 2 siikaa, 1 / mies..Anttikin sai viimein ravistettua "siika-apinan" pois harteiltaan.


Ens kerralla paremmin!

tiistai 28. tammikuuta 2014

Kalastuksen Syvin Filosofia..

Tässä kiteytyy kalastuksen sisin, kalastusfilosofian ydin..


Löytyi vanhasta 70-luvun NonStopista.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kuhakeikka

Mikko soitti viikolla ja "käski" lähteä mukaan kuhapilkille, joten lauantai-aamuna aikaisin äijä+kamat autoon ja matkaan. Pakkanenkin lauhtui sopivasti alle kympin tienoille..Paikalle ilmestyi ryhmää ihan tuelta: Mikko, Vesku, Minä, Mika, Aku ja Villekin myöhemmin. Homma alkoi ihan normisti - mun kairan terä oli saanut siipeensä eikä purrut jäätä sitten yhtään, joten Mikhailin poralla kierrettiin reikää kimpassa.


Kuhaa pukkaili ylös reijistä ihan mukavaan tahtiin, tosin suurin osa oli alamittaista - about 30cm ja silleen.


Tapahtumia kuitenkin riitti ja mitallistakin kalaa tuli jokunen. Kaikenkaikkiaan 85 kuhaa nousi joista 15 ylitti mitan. Huonomminkin olis voinut mennä?