lauantai 29. maaliskuuta 2014

Siika & veneilykausi avattu.

Tosin veneilyn osalta kausi meinasi loppua ennenkuin se alkoikaan..wanha Yamaha lopetti taas syksyn viimeisillä reissuilla tyhjäkäynnin ja tuntui kuin suurin osa HewosWoimista olisi karannut Vermoon. Kiikutin myllyn korjaamolle, joka toissakesänä jo sitä operoi hieman. Muutaman päivän päästä tuli sitten kuolinisku: kampiakselin laakerit paskana ym. pientä vaihtokunnossa. Se oli siinä. 24 vuotta uskollisesti palvellut kone oli monttuun valmis. P..rkle. Fiilikset oli aika huonot..

Onneksi yläkerran ukko hymyili tällä kertaa, ja pienellä jeesauksella saatiin "uusi" kone Törhön perään. Kiitokset asianosaisille!


Yli kymmenen vuotta tuoreempi nelitahti-Mercury siivittää nyt kalapaatin kulkua laineilla.

No, nyt kun vene oli taas iskussaan ja jäätkin lähteneet sen verran että pääsi luiskalta alas, oli aika lähteä kevään ekalle siianongintareissulle "eteläiselle merialueelle".  Keli oli kohdillaan yhdistetylle kala / koeajolle..
Pelipaikalla roiskittiin 6 vapaa pyyntiin ja jäätiin odottamaan kellon kilinää. Ja odotettiin. Ja odotettiin vielä vähän..

Loppupelissä saatiin 2 siikaa, 1 / mies..Anttikin sai viimein ravistettua "siika-apinan" pois harteiltaan.


Ens kerralla paremmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti